Laivaston
Radioamatöörit r.y. 40 v
Katsaus kymmenvuotisjaksoon 1998
– 2008
Alkusanat
Tämä katsaus on laadittu
yhdistyksen 40-vuotisjuhlan merkeissä, jatkoksi kymmenen vuotta sitten
julkaistuun -Laivaston Radioamatöörit
r.y. 30 v -historiikkiin. Tapahtumia on kuvattu enimmäkseen yhdistyksen
vuosikertomusten ja kokouksiin liittyvien pöytäkirjojen avulla. Mainitun
historiikin tietoja on joiltakin osin päivitetty vastaamaan tilannetta keväällä
2008. Yhdistyksen toimintakausien vaihtuminen ei osu yksiin perustamispäivän
kanssa, joten tämä esitys on ajallisesti hieman vapaamuotoinen ”10 v
-toimintakertomus”.
Pekka Paavilainen
Jäsenistö
Yhdistyksen saavuttaessa 40
vuoden iän, on jäsenmäärä vakiintunut hiukan toiselle sadalle.
Vuosituhannen vaihteessa ylitettiin luku 140. Erilaisista syistä eroamiset ja vähäinen
vuotuinen uusien jäsenten tulo ovat johtaneet nykytilanteeseen.
Vuoden 2005 vuosikokous kutsui
yhdistyksen historian ensimmäiset kunniajäset, Juhani
Kurkilahden OH1ZK, Arto
Halosen OH1LD ja Jaakko Männikön
OH1JM. Vuosikokous 6.2.2007 kutsui Rauno
Kekäläisen OH1WR ja Antero Tannisen
OH1KW kunniajäseniksi.
Kerhotoiminta,
kilpailut, koulutus
Kerhoasema on sijainnut runsaan
19 vuotta nykyisissä tiloissa Pansiossa. Asemaa varten on vuokrattu käyttöömme
erittäin hyvin sopiva rakennus ns. Vellikellonmäeltä. Ympärille on saatu
mahtumaan tarpeelliset masto- ja antennirakennelmat. Sijainti ei suosi
varsinaisen kilpailuaseman rakentamista mm. lähialueen teollisuuden
aiheuttamien sähköisten häiriöiden vuoksi. Asema on kuitenkin hyvien
kulkuyhteyksien päässä ja turvallisella alueella, joten toivomme
vuokrasuhteen jatkuvan tulevinakin vuosina. Rappeutuvat tilat tosin aiheuttavat
vuosittain erilaista puuhastelua ja päänvaivaa.
Puosuntien osoitteessa toimivat
nykyisin radioamatööriasemat OH1AJ, OH1AT, OH1NAVY, sekä OI1AY, joka on
sotilasradioamatööriasema. Yhdistys on tarjonnut tilat, sekä sitoutunut
vastaamaan aseman OI1AY toiminnasta. Samalla em. asema käyttää yhdistyksen
antennikalustoa. Suomen Radioamatööriliitto palkitsi OI1AY:n aktiivisesta
toiminnasta 1000 mk:n lahjakorteilla vuosina 1998 ja 1999.
Edellä mainittujen asemien lisäksi
yhdistys vastaa turkulaiseen merimuseo Forum Marinum:iin sijoitetun
museoaluksen, miinalaiva Keihässalmen radioamatööriasemasta OI1AXA. Aluksen
radioamatööriasemaa on aktivoitu satunnaisesti yleisötapahtumiin ja
OI-aktiviteetteihin liittyen.
Kuluneiden viimeisen kymmenen
vuoden aikana kerhoaseman antennivarustusta on lisätty, huollettu ja
tarvittaessa myös korjattu. Uusin masto pystytettiin 14.8.1998 ja syyskuun 11.
päivänä siihen asennettiin 40 m:n beam-antenni. Masto koottiin maassa
vaaka-asennossa
Mastoon sijoitettu 40 m:n
antenni joutui vuonna 1999 yli 30 m/s talvimyrskyn riepottelemaksi ja menetti
yhden elementtinsä. Veikko OH1AWW (OH1NT) kiipesi taas, kuten aina ennenkin,
mastoon. Antenni saatiin elementtiensä puolesta toimimaan. Saman antennin
puomirakenne osoittautui myös korjausta vaativaksi. Nosturiauton avustamana
antenni otettiin alas ja puomia vahvistettiin asentamalla lisäholkit
elementtien kiinnityskohtiin. Antenni saatiin uudelleen ylös 5.9.2000.
Nostojen yhteydessä on
tarvittaessa huollettu myös toisen HF-maston antenneja Veikon, Anteron ja
Rauskin täristessä heiluvassa nostokorissa, kuten erään vuoden
toimintakertomuksessa kuvaillaan. Takaiskuna mainittakoon 23.2.2002 aamulla
todettu VHF/UHF-maston taipuminen nurin ja antennien makaaminen romuna läheisellä
jalkakäytävällä. Myrskytuuli oli saanut aikaan haruksen rikkoontumisen ja
maston hajoamisen. Kattovaurioiden lisäksi ei ulkopuolisille onneksi aiheutunut
vahinkoja.
Kerhoillaksi on vuosikymmenien
aikana vakiintunut tiistai. Kavereiden tapaaminen, luettaviksi tilatut lehdet ja
QSL-palvelu saavat ns. periferiassa asustaviakin poikkeamaan kerhoilloissa.
Jaska OH1JM on edelleenkin jaksanut pakertaa korttien kanssa. Vuotuiset kirjatut
käynnit ovat vähentyneet aktiivisimmista vuosista, mutta taatut tarjoukset,
tee, kahvi ja Anteron keittämät takuunakit varmistavat edelleenkin mukavat
tiistaiset tapaamiset. HF-radiokalustoa
on viime vuosina uudistettu, samoin PC-kalustoa. Hankintoja on rahoitettu
pienellä rompemyynnillä. Järjestetyt rompepäivät ovat muodostuneet
suosituiksi tapahtumiksi. Jopa 60 hengen kävijämääriin on päästy
tarjoamalla saataville romppeiden lisäksi grillimakkaraa, lättyjä ja
juhlahumua, kuten eräs toimintakertomus kuvaa.
Kilpailutoiminta on jäänyt
melko vähäiseksi. Vuotuinen International Naval Contest on tuonut
yhdistykselle hyviä sijoituksia, kiitos Rauskin OH1WR ja Jaskan OH1JM. Olemme
myös vuorollamme järjestäneet mainitun kisan. SAC-osallistumisesta ja
menestymisestäkin löytyy merkintöjä Karin OH1HD työskentelyn tuloksena.
Uusien amatöörien koulutus on
tapahtunut Turun kerhojen yhteistyönä. Opettajina ovat toimineet ainakin Alpo
OH1MG, Antero OH1KW ja Esa OH1GU.
Yhdistyksen internet-sivustoja
on ylläpitänyt Antero OH1KW tarjoten myös tilan niiden julkaisemiseen.
Leirit, retket ja
juhlat
Yhdistyksen 40-vuotisen
historian vakiintuneimmat tapahtumat ovat tunnetusti vuotuiset pikkujoulujuhlat
ja keväiset viikonloppuleirit. Pikkujoulut on vietetty kerhoasemalla lähes
pakollisiksi osoittautunein arpajaisin ja tietysti ajankohtaan sopivin herkuin.
Leirit on järjestetty
useimmiten Turun ulkopuolella. Alkuvuosikymmenten Yläneen Raasissa pidetyt
leirit ovat useimmiten saaneet jatkoa Kustavin taajamassa, merivartioston
ampumaradan tiloissa. Paikka on todettu erittäin soveliaaksi huolimatta melko
kaukaisesta sijainnista. Vuosi 2007 ilman omaa leiriä jäi historiaan
erilaisten yhteensattumien vuoksi. Ilman leiriä ei kesäkautta kuitenkaan
jouduttu viettämään, sillä toisten kerhojen leiritilaisuuksiin on tullut
tavaksi osallistua aktiivisesti. Viime vuosina leireillä on alettu liittyä ns.
perinneradiotapahtumiin. Vanhat sotilasradiot, ”Kyynel” ja ”Raili”
viriteltiin Kustavissa 2006 käyttökuntoon ja yhteyksiäkin syntyi. Jäsenistö
on hankkinut lisää noita laitteita ja tulevaisuudessa niiden persoonallisia
signaaleja voidaan kuulla useamminkin.
Muutama leiri on järjestetty
vaihtelua hakien eri paikoissa, mutta lähialueilla vaatimuksemme täyttäviä
tiloja on melko vähän. Kuninkaansaaren leiri Helsingin edustalla oli eräs ns.
erilainen. Muutamalla henkilöautolla ajeltiin ensin Santahaminaan. Sieltä
vauhdikkaasti Jurmo-veneellä Kuninkaansaareen,
missä rakennettiin asemat ja pidettiin yhteyksiä OH1NAVY-kutsulla tapahtumaan
sopiviin navy-paitoihin pukeutuneena. Kolme QRP-asemaa oli viriteltynä lähimaastossa.
Harvinainen betonibunkkerisauna antoi kunnon löylyt pienistä
ennakkoluuloistamme huolimatta. Suomen
Radioamatööriliiton leireille ja kokouksiin on lähdetty vuosittain
innokkaasti. Viimeisimpänä kuluvan vuoden talvipäivät Riihimäellä käytiin
Anteron OH1KW ohjastaman pikkubussin kyydillä. Osallistujat pääsivät
matkalla kokemaan pitkästä aikaa sotilasmajoituksen.
Vuoden 2000 kevätleiri vei
ryhmän yhdistyksen jäseniä Tallinnaan, jossa merimuseoon tutustuminen kuului
”viralliseen” ohjelmaan. Keväällä 2004 vuokrattiin Auran metsästäjien
paikka nimeltään Kettulinna. Tilat olivat muuten käyttökelpoiset, mutta yöpymiseen
paikka ei ole erityisen sopiva. Yksityiset matkailuajoneuvot ja
lattianukkumapaikat saivat kelvata. Sisätiloissa toimi yhdistyksen asema ja
piha-alueella Sepon OH1NC rakentama QRP-asema mielenkiintoa herättävine antenneineen.
Useana syksynä olemme saaneet
vierailukutsun Mayan OH1MK ja Teukan OH1BV luokse Paimioon. Toimintakertomus
vuodelta 2004 kertoo eräästä tällaisesta vierailusta. Isäntäväki tarjosi
käynnillemme mainiot puitteet sisältäen saunomista, herkullista lohikeittoa
tilan omilla viineillä ja vielä yösijan halukkaille.
Hallinto
Yhdistyksen johdossa on toiminut edelleen vuosittain valittavat puheenjohtaja, sekä nelihenkinen johtokunta (taulukko sivulla 6).